16.09.2008
Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto edistää alan ammattimaisuutta ja haluaa luoda selkeitä ja läpinäkyviä pelisääntöjä välitystoimintaan. Siitä osoituksena liitto on laatinut jäsenistölleen Hyvän kiinteistönvälitystavan ohjeen, johon ovat sitoutuneet kaikki alan suurimmat välitysryhmittymät.
Välityslainsäädännössä säädetään, että välitystoiminnassa on noudatettava hyvää välitystapaa. Laissa ei kuitenkaan ole tarkempia määritelmiä, mitä tällä käytännössä tarkoitetaan. Hyvä välitystapa on joustava normi, johon vaikuttavat tuomioistuinten päätökset, kuluttajariitalautakunnan suositukset, viranomaisten ohjeet ja alan vakiintunut käytäntö sekä uudet menettelytavat ja arvostukset.
– Hyvää välitystapaa koskevia asioita ei ole aiemmin koottu yhteen. Siksi Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton laki- ja lausuntovaliokunta on laatinut ohjeen hyvästä välitystavasta, jota sovelletaan, kun välityspalveluja ovat käyttämässä kuluttaja-asemassa olevat tahot. Tämä on alalta merkittävä panostus, työhön ovat alan johtavat juristit käyttäneet aikaansa yhteensä satoja tunteja, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Jukka Malila
– Toimintakenttä säilyy perustaltaan entisellään, koska alaa koskevat lait säilyvät ennallaan. Ohjeeseen on kirjattu aiemminkin välittäjien noudattamia hyviä käytäntöjä. Osa välittäjistä joutuu toki tarkistamaan menettelytapojaan ja esimerkiksi hankkimaan asiakirjoja, joita ei aiemmin ole hankittu. Kun hallittavien asiakirjojen määrä kasvaa, kasvaa ohjeen soveltamisen myötä myös välittäjän työn vastuu. Ohje osoittaa myös asiakkaille, mitä hyvällä välitystavalla käytännössä tarkoitetaan.
Malilan mukaan juuri nyt on hyvä aika tuoda alalle uusi toimintaohje.
– Kiinteistönvälityskenttä on organisoitunut uudelleen ja alan keskeiset toimijat, Kiinteistömaailma, OP-Kiinteistökeskus, Realia Group ja Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto, ovat yhdessä perustaneet uuden keskusliiton. Sen yhtenä tavoitteena edistää alan arvostusta ja ammattilaisuutta ja toteuttaa sitä kautta entistä turvallisempaa asuntokauppaa Suomessa. Näitä asioita tavoitellaan uudella ohjeistuksellakin. Kuluttajalle ohjeistus takaa luotettavuutta. Ohjetta voivat hyödyntää myös kuluttajaviranomaiset, tuomioistuimet ja asuntokauppariitojen asianosaiset, Malila kertoo.
Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto uskoo, että ohje helpottaa välittäjien työtä ja antaa sitä noudattaville välitysfirmoille lisäarvoa markkinoilla. Hyvän kiinteistönvälitystavan visuaalista tunnusta saavat käyttää markkinoinnissaan vain ohjeeseen sitoutuneet välittäjät.
Lisätietoja:
Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto ry,
toimitusjohtaja Jukka Malila, 050-5112 100
jukka.malilvkl.fi
Haastattelupyynnöt/lisämateriaalit:
Sanasta Oy, tiedottaja Tuula Sipilä, 050-5537102
tuula.sipilanasta.fi