07.10.2009
VANHOJEN KERROSTALOASUNTOJEN MYYNTIMÄÄRÄT NOUSIVAT YLI 10 PROSENTTIA JA HINNAT YLI 4 % VUODENTAKAISEEN KOLMANTEEN NELJÄNNEKSEEN VERRATTUNA
Asuntokaupan kehitystä suuntaa-antavasti kuvaavat KVKL:n ennakkotiedot kertovat, että käytettyjen kerrostaloasuntojen hinnat ovat nousseet heinä-syyskuussa 2009 noin 4,5 prosenttia vuoden 2008 vastaavaa ajankohtaa korkeammalle. Vuoden 2008 heinä-syyskuussa käytetyn kerrostaloasunnon keskimääräinen neliöhinta oli 2008 euroa neliöltä, kun vastaava luku vuotta myöhemmin oli noussut 2102 euroon neliöltä.
Myös vanhojen kerrostaloasuntojen kauppamäärät ovat nousseet. Heinä-syyskuussa 2009 vanhoja kerrostaloasuntoja myytiin Suomessa noin 8500 kappaletta, mikä oli noin 10 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavaan aikaan (7738 kappaletta).
Tiedot käyvät ilmi Logica Oy:n ylläpitämästä kiinteistönvälittäjien asuntokauppatilastosta, johon rekisteröityy noin 90 prosenttia välittäjien välittämistä kaupoista.
Tarkasteltaessa erikseen viime kuukausien tilannetta voidaan havaita, että käytettyjen kerrostaloasuntojen myyntimäärät ovat nousseet elokuun 2009 tasosta (kertymä tuolloin 2817 kappaletta) yli 10 prosenttia syyskuuhun (kertymä 3113 kappaletta) verrattuna. Samoin eroja löytyy verrattaessa kuluvan vuoden syyskuun kaupankäyntimäärää vuodentakaiseen: vuonna 2008 syyskuussa myytiin 2536 käytettyä kerrostaloasuntoa ja vuonna 2009 syyskuussa yli 22 prosenttia enemmän (3113). ”Syksy on alkanut vilkkaasti ja syyskuu oli Suomen asuntomarkkinoilla kokonaisuudessaan varsin vilkas kuukausi - monille yrityksille jopa ennätyksellinen”, vahvistaa KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila tilanteen.
Käytetty kerrostaloasunto maksoi ennakkotietojen mukaan heinä-syyskuussa 2009 Suomessa keskimäärin 2100 euroa neliöltä. Kalleinta oli Helsingissä, jossa käytetyn kerrostaloneliön keskihinta oli 3600 euroa, sen jälkeen Espoossa 2700 euroa, Vantaalla 2250 euroa, Tampereella 2100, Turussa 1800 ja Oulussa 1600 euroa neliöltä.
”Rauhallisemman viime vuoden lopun ja kevättalven jälkeen markkinat ovat selvästi vireytyneet. Kaupankäynti on näkynyt myyntivarastojen vähentymisenä, koska myytävää ei ole ollut samassa suhteessa kuin kauppa on käynyt. Rakentajien suunnittelupöydillä on uusia projekteja ja liikkeellelähdöt ovat totta, mutta niistä ei ole apua ensi talven asuntomarkkinoille. Jos myyntivarasto on esimerkiksi 30 prosenttia pienempi kuin se oli vuosi sitten, sillä on vaikutuksensa kaupankäyntiin”, arvioi KVKL:n toimitusjohtaja tilannetta.
Asuntojen myyntiajat lyhentyneet
Käytettyjen kerrostaloasuntojen myyntiajat olivat pisimmillään vuodenvaihteen 2008/2009 jälkeen koko maassa jopa noin 88 vuorokaudessa. Koko maan myyntiaika on tällä hetkellä keskimäärin noin 63 vuorokautta. Helsingissä myyntiajat laskivat helmikuun 83 vuorokaudesta syyskuun 49 vuorokauteen. Vantaalla myyntiajoissa on tultu alkuvuoden 70 vuorokaudesta 43 vuorokauteen. Myös Espoossa on tultu 70 vuorokaudesta 46 vuorokauteen.
KVKL ennakoi, että vanhoja osakeasuntoja myydään Suomessa vuonna 2009 kokonaisuutena yhteensä yli 70.000 kappaletta. Koko asuntokaupan kokonaisarvo Suomessa tulee laskemaan edellisvuosista, mikä johtuu kaupankäynnin hidastumisesta etenkin uusien asuntojen kaupan osalta.
Lisätietoja: KVKL Jukka Malila, p. 050-5112100