07.10.2009
Asuntomarkkinoilla jatkuu vakautumisen aika. Käytettyjen asuntojen kysynnän odotetaan vahvistuvan pienten asuntojen lisäksi myös suurempien asuntojen kaupassa. Uudisasuntorakentamisen pysähtyminen alkaa kuitenkin näkyä kauppamäärissä ja hinnoissa.
”Markkina toimii nyt suhteellisen vakaasti. Asuntojen hintojen ennakoidaan joko pysyvän nykyisellään tai nousevan. Myös suurempien asuntojen kauppa on virkistynyt. Uudisasuntopuolella tuotannon paniikkijarrutus näkyy puolestaan viiveellä. Myyntivarastot ovat pienentyneet, joten kuluttajien valinnanvaihtoehdot ovat valitettavasti jo nyt kaventuneet. Varastojen pienuus on tuomassa ongelmia myös ensi talvikaudelle”, arvioi Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton (KVKL) toimitusjohtaja Jukka Malila.
KVKL teetti Kiinteistönvälitysalan päättäjägallupin nyt toisen kerran. Kyselyyn vastanneet ovat KVKL:n jäsenyritysten suurimpien yksiköiden toimitusjohtajia, yrittäjiä ja myyntijohtajia. 60 mielipidejohtajalta kysyttiin arvioita asuntojen hintojen kehityksestä ja asuntokaupan näkymistä tulevalla talvikaudella. Kysely toteutettiin internetkyselynä 1.–4.10.2009.
Vetoa sekä pienissä että suurissa käytetyissä asunnoissa
Kyselyn mukaan käytettyjen asuntojen kauppamäärien uskotaan hieman lisääntyvän tai pysyvän jotakuinkin ennallaan. Määrien nousuun uskoo yhteensä yli puolet kyselyyn vastanneista. Kauppamäärien säilymistä samalla tasolla ennakoi vajaa kolmannes ja vähenemistä vajaa viidennes vastaajista.
Pienten asuntojen hinnoissa odotetaan edelleen nousua. Noin 80 prosenttia vastaajasta uskoo nykyhintoihin verrattuna hintojen nousuun seuraavan puolen vuoden aikana. Loppu viidennes odottaa hintojen pysyvän ennallaan. ”Kentältä kuuluu, että pienten asuntojen kysyntä on nyt suurempi kuin tarjonta. Se näkyy hintojen nousuna”, Malila tiivistää.
Myös suurien kerrostaloasuntojen hinnoissa on kyselyn mukaan nousupainetta. Puolet vastaajista odottaa hintojen pysyvän ennallaan, kun taas lähes kaikki muut vastaajat uskovat hintojen nousevan.
”Kyselyn mukaan suurten kerrostaloasuntojen kysyntä tuntuisi vahvistuvan edelleen. Asuntomarkkinoiden kysyntä ole enää pelkkää sijoittajien kysyntää, joka kohdistuu tyypillisesti pieniin asuntoihin. Nyt liikkeellä on myös tavallisia asunnonvaihtajia – eli esimerkiksi tavallisia perheitä.”
Tarjonnan niukkuus hidastaa asuntokauppaa
Uusien asuntojen kauppaan ennakoidaan tahmeutta uudisrakentamisen pysähtymisen vuoksi. Kyselyyn vastanneiden näkemykset tulevista kauppamääristä kuitenkin vaihtelevat: noin 40 prosenttia vastaajista arvioi kauppamäärien lisääntyvän, vajaa kolmannes uskoo kauppamäärien säilyvän ennallaan, reilu neljännes ennakoi niiden vähenevän.
Vastaajilla on selkeämpi kanta uudisasuntojen hintakehityksestä: hintojen uskotaan pysyvän ennallaan tai nousevan hieman. ”Kun ei ole rakennettu lisää, varastot alkavat ehtyä. Niukkuus alkaa näkyy asuntokaupan hidastumisena. Tilanne on omiaan hilaamaan uudisasuntojen hintoja varovaiseen nousuun.”
Työttömyys pahin yksittäinen peikko – yritysten kilpailutilanne jatkuu
Ylivoimaisesti suurimmaksi asuntokaupan esteeksi johtajat nimesivät seuraavan puolen vuoden aikana työttömyyden mahdollisen pahenemisen.
Asuntomarkkinoiden toimivuuden toteutunut paraneminen vaikuttaa positiivisesti välitysalan yritysten toimintaan. Tämä kuvastui myös johtajien vastauksissa. Vastaukset ilmensivät osaltaan yritysten välisen kilpailun jatkumista, mutta siitä huolimatta välitysyrityksissä on taantuman taittumisen jälkeen jälleen helpompi hengittää. Alan yritysten markkinaosuuksien uskotaan kilpailutilanteen ryydittämänä jatkossakin muuttuvan.
teksti: MJ
Lisätietoja: Jukka Malila, toimitusjohtaja, Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto ry,
p. 050 5112100