Lehdistötiedotteet

Lisätietoja

30.09.2009

Suomalaiset välittäjät juhlivat työnteon merkeissä YK:n World Habitat -päivää

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto (KVKL) osallistuu 5. lokakuuta yli 30 muun kansallisen kiinteistönvälitysalan järjestön kanssa vuoden 2009 World Habitat -päivän juhlimiseen.

”KVKL:n jäsenistö juhlii teemapäivää tänä vuonna työtä tehden ja tiedostaen, että onnistunut, laadukas kiinteistönvälityspalvelu vaikuttaa tuntuvasti suomalaisten elämään. Kiinteistönvälittäjä on ammattilainen, joka voi osaavalla toiminnallaan varmistaa asuntokaupan toteuttamisen turvallisesti”, kertoi KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila.

”Välitystoimeksiannon saaminen ja välitystehtävän hoitaminen ammattimaisesti on luottamukseen perustuva tehtävä.  YK:n World Habitat –teemapäivänä, syksyllä 2009 olemme kiitollisia siitä, että saamme palvella suomalaista kuluttajaa tärkeällä asumisen sektorilla. Vielä viime syksynä näkymät tulevaisuuteen olivat paljon heikommat. ”


Globaali teemapäivä nostaa asumisen keskiöön


 Yhdistyneet kansakunnat on nimittänyt jokaisen lokakuun ensimmäisen maanantain World Habitat -päiväksi, jonka tarkoitus on kuvastaa maailman kaupunkien tilaa ja jokaisen oikeutta asianmukaiseen asumiseen. Päivän kunniaksi KVKL:n toimitusjohtaja Malila luovuttaa KVKL:n tavoitteista kertovan muistion asuntoministeri Jan Vapaavuorelle.

ICREA:n laaja jäsenistö osallistuu maailmanlaajuisesti tapahtumiin, joiden avulla muistutetaan koko maailmaa ottamaan yhteiskunnallista vastuuta ihmisten elinolojen tulevaisuudesta. KVKL  on yksi ICREA:n jäsenistä. Kansainvälinen jäsenistö muodostuu 35:stä johtavasta kiinteistöalan liitosta ja yhdistyksestä, jotka kattavat noin kaksi miljoonaa ammatinharjoittajaa. Ammatinharjoittajien edustamien maiden yhteenlasketun bruttokansantuotteen suuruus on 30 miljardia dollaria.

”KVKL:n mielenkiinto ulottuu kiinteistöalan asioissa yli paikallisen ja kansallisen tason. ICREA:n ja sen yhteistyökumppanin IHC:n (International Housing Coalition) kautta saamme äänemme kuuluviin globaaleissa alan asioissa. Yksin toimiessa kykymme saada aikaan merkittäviä vaikutuksia on rajallinen, mutta osana globaalia yhteistyöliittoumaa pääsemme vaikuttamaan laajemmin”, kertoo KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila. 

IHC:n tavoite on lisätä asuntoasioiden käsittelyä valtioiden johtotasolla eri maissa. ICREA tukee IHC:n tavoitteita ja pyrkimyksessä saavuttaa kaikille oikeus asumiseen ja majoitukseen.

Elokuussa ICREA teki päätöksen tukea vuoden 2009 World Habitat -päivää. ICREA kannustaa jäsenyhdistyksiään osallistumaan päivän viettoon omilla kansallisilla markkinoillaan. Näin ICREA haluaa tukea yhdistyksiään lisäämään tietoisuutta asumisen merkityksestä globaalissa  ympäristössä.

”KVKL on järjestö, jonka tavoitteena on entistä turvallisempi asuntokauppa Suomessa.  Juhlimme teemapäivää tänä vuonna työtä tehden ja tiedostaen, että onnistunut, laadukas kiinteistönvälityspalvelu vaikuttaa tuntuvasti suomalaisten elämään. Kiinteistönvälittäjä on ammattilainen, joka voi osaavalla toiminnallaan varmistaa asuntokaupan toteuttamisen turvallisesti.  Suomen asuntomarkkinoilla luottamus kiinteistönvälittäjän käyttöön välitysprosessissa on korkealla tasolla.  Meidän on oltava tämän luottamuksen arvoisia myös jatkossa. Hyvän asumisen varmistaminen tukee osaltaan erinomaisesti yhteisiä tavoitteitamme entistä laadukkaammasta asumisesta.”


Hyvä asuminen on yhteinen haaste


”Asuminen on oleellinen asia asuitpa missä päin maailmaa tahansa. Meillä Suomessa ympäristön vaativat olosuhteet korostavat entisestään asumisen laadun merkitystä. Edullisten ja järkevien asumisvaihtoehtojen puute voi luoda ympäristön, jossa rikollisuus ja muut negatiiviset vaikutteet kukoistavat. Tämä aiheuttaa ongelmia niin kyseisen yhteisön asukkaille kuin ympäröivienkin yhteisöjen ja asuinalueiden asukkaille.”

” Asuminen on turvallisen ja hyvinvoivan yhteisön kivijalka. Ihmisten tulisi sitoutua tukemaan maailmanlaajuisesti kaikkien oikeutta kunnolliseen asumisen tasoon. Edullinen asuminen ja kodin omistaminen auttavat rakentamaan turvallisen ja vakaan asuinalueen. Kun ihmiset välittävät omasta asuinalueestaan, he voivat huomioida myös omaa aluettaan ympäroivät yhteisöt”, Malila painotti.

Lisätietoja:
Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto ry
toimitusjohtaja Jukka Malila
p. 050-5112100


Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto KVKL on koko suomalaisen kiinteistönvälitysalan yhteinen katto- ja edunvalvontaorganisaatio. Liitto muodostuu neljästä jäsenryhmittymästä, jotka ovat Realia-Group (Huoneistokeskus ja SKV), Kiinteistömaailma, OP-keskus  ja Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto (SKVL). Järjestö edustaa noin 3200 kiinteistönvälittäjää.

Järjestön keskeiset toiminta-alueet ovat:
- alan toimintakäytäntöjen kehittäminen ja edunvalvonta,
- alan ammattikuvan ja koulutuksen kehittäminen,
- tutkimustyö ja siihen liittyvä koordinointi,
- viestintä ja kansainvälinen yhteistyö sekä
- hyvän kiinteistönvälitystavan edistäminen.

Takaisin edelliselle sivulle