Lehdistötiedotteet

Lisätietoja

16.06.2009

Asuntomarkkinoilla päätöksiä puntaroidaan nyt tavallista pidempään

Kiinteistönvälitysala ennakoi loppuvuodelle tasaista hintakehitystä. Ostajien varovaisuus ja turvallisten ratkaisujen ovat leimallisia ilmiöitä loppuvuoden markkinoilla loppuvuonna 2009. Mm. nämä kehityssuunnat selviävät Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton (KVKL) teettämästä kyselystä.

”Asunnon ostoa mietitään nyt tarkkaan ja tavallista pidempään. Missään nimessä ei haluta tehdä hätiköityjä päätöksiä”, pohtii KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila.

KVKL:n jäsenyritysten suurimpien yksiköiden johtajilta kysyttiin arvioita asuntojen hintojen kehityksestä ja asuntokaupan loppuvuoden näkymiä. Kysely – historian ensimmäinen alan ”päättäjägallup” - toteutettiin välitysalan yritysten 60 tärkeimmille liiketoimintapäättäjälle suunnattuna internetkyselynä 11.6-15.6.2009.

Kiinteistönvälittäjien käyttö lisääntyy – ammattiosaamisen merkitys korostuu
Selvityksen mukaan loppuvuodesta asuntokauppaa hillitsee etenkin pelko työllisyystilanteen heikkenemisestä. Näin ennakoi yli 80 prosenttia vastaajista. Lisäksi ostajien uskotaan edelleen odottelevan hintojen laskua. Vain vajaa 10 prosenttia vastaajista uskoo, että ostajat eivät yksinkertaisesti uskalla ostaa asuntoa.

”Kentällä näkyy selvästi, että ihmiset ovat epävarmoja siitä, mitä asuntokaupassa pitäisi tehdä. Päätöksiä puntaroidaan tavallista pidempään. Tämä lisää välittäjän työtä, sillä samojen asioiden hoitamiseen ja työvaiheiden läpikäyntiin kuluu aiempaa enemmän aikaa ja työpanosta”, Malila arvioi.

Yli 41 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että kiinteistönvälittäjien käyttö asuntokaupassa lisääntyy loppuvuoden aikana. Toisaalta yli 70 prosenttia vastaajista ennakoi, että välittäjien kokonaismäärä vähenee. Yli 75 prosenttia uskoo alan yritysten määrän vähenevän.

”Asiantunteviin kiinteistönvälittäjiin turvaudutaan, koska halutaan antaa asuntokaupan hoito osaaviin käsiin. Näinä aikoina alalta karsiutuvat kokeilijat. Alalle on tässä tilanteessa myös vaikeampi tulla. Myös ammattitaidon merkitys korostuu edelleen.”

Hintakehitys erilaistuu – pienten asuntojen hinnoissa nousupaineita
Malilan mukaan asuntokauppaa on vauhdittanut hintojen lasku ja alhainen korkotaso. Vaikka pankkien marginaalit ovat nousseet, kokonaiskustannukset ovat alhaalla. Vastausten mukaan markkinoilla liikkuu aktiivisesti sijoittajia, ensiasunnon ostajia ja vuokra-asunnoista omistusasuntoihin siirtyviä.

Selvityksen mukaan hintojen odotetaan pysyvän pitkälti ennallaan kaikissa asuntotyypeissä. Vastaajista lähes puolet odottaa, että sekä pienten että suurten käytettyjen asuntojen hinnat jäävän syyspuolella kesäkuun tasolle. ”Asuntomarkkinat ovat erilaistumassa. Kysyntä ja tarjonnan niukkuus luovat alueellisia eroja. Ei ole mikään ihme, että pienempien ja kysytyimpien asuntotyyppien hinnat syyskaudella nousevat. Väestöään menettävillä seuduilla ja alueilla kehitys on päinvastainen, kun osa asunnoista ei tunnu kelpaavan kellekään.”
 
Pienien asuntojen osalta 2–5 prosentin nousuun uskoi reilu 36 prosenttia vastaajista, kun taas samansuuruiseen laskuun vain noin 5 prosenttia. Suurien asuntojen osalta hienoista hintojen nousua odottaa noin 17 prosenttia vastaajista ja laskua reilu 24 prosenttia. Uusien asuntojen hintojen ennakoidaan säilyvän ennallaan tai hieman laskevan.

Rakentamisen pysähtyminen taantuman myötä on omiaan kasaamaan ylikuumentumispaineita ”Syksyn puolella asuntokaupan uhkakuvana on pula myytävistä pienistä asunnoista. Tästä on jo merkkejä markkinoilla eikä tilannetta korjata kovin nopeasti.” 

Hinnoittelun merkitys korostuu nykypäivän asuntokaupassa. Kun hinta on oikea, kiinnostusta ja ostohalua löytyy. Jos asunnon sijainti tai kunto eivät ole hintaan nähden kohdallaan, ostajaa voi joutua odottamaan.

Lisätietoja: Jukka Malila, toimitusjohtaja, Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto ry  p. 050 5112100
 

Takaisin edelliselle sivulle