01.06.2009
Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto (KVKL) Suomesta ja NAR (National Association of Realtors) USA:sta ovat solmineet merkittävän yhteistyösopimuksen. Yhteistyö tuo KVKL:n jäsenistölle tuntuvia uusia mahdollisuuksia kansainvälistymiseen sekä käytännön välineitä koulutukseen ja ammattityöhön.
”Yhteistyösopimus on tärkeä uusi mahdollisuus KVKL:n jäsenille. Yhteistyökumppanimme on maailman laajin ja resursseiltaan alan vahvin organisaatio. Odotamme tältä yhteistyöltä paljon ja tulemme hyödyntämään sitä konkreettisesti jo tänä vuonna”, luonnehti KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila yhteistyön syntymistä.
NAR on kiinteistöalan ja kiinteistönvälittäjien oma vahva ääni Yhdysvalloissa. Kaupallisena ammattijärjestönä NAR on lajissaan suurin yli 1,2 miljoonalla jäsenellään.
NAR on yksi vahvimmista amerikkalaisten puolestapuhujista, kun on kyse Yhdysvaltain kongressiin vaikuttamisesta. ”Voidaan todeta, että asumiseen ja kiinteistöalaan liittyvää lainsäädäntöä ei Yhdysvalloissa tänä päivänä tehdä ilman, että NAR siihen vaikuttaisi”, Malila valottaa KVKL:n yhteistyökumppanin merkitystä.
Kenties paras etu NAR:n omille jäsenille ovat jatkuvasti tarjotut koulutusmahdollisuudet. NAR tarjoaa jäsenilleen enemmän kursseja kuin mikään muu organisaatio kansainvälisellä tasolla. Kursseja on tarjolla aloitteleville välittäjille, asuntovälittäjille, kaupallisille välittäjille ja tietenkin välittäjille, jotka palvelevat kansainvälisillä markkinoilla.
Näitä koulutuksia NAR tulee toimittamaan myös KVKL:lle Suomeen suomalaisten tarpeista ja kiinnostuksesta riippuen.
Kuriositeettina voidaan todeta, että NAR omistaa maailman suurimman kiinteistöalan kirjaston. Kirjasto sijaitsee Chicagossa ja se on aina avoinna jäsenille ilman erillistä maksua.
NAR:lla on palveluksessaan satoja asiantuntijoita. Yksi keskeisimmistä on NAR:n pääekonomisti Lawrence Yun, joka on tehnyt vuosien aikana laajalti vaikuttavaa työtä neuvomalla jäseniä paikallisista, kansallisista ja kansainvälisistä asioista ja tapahtumista.
Lisätietoja näistä ohjelmista ja muista palveluista saa osoitteista www.realtor.org ja www.realtor.org/international.
Lisätietoja:
Jukka Malila
toimitusjohtaja
Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto ry
p. 050-5112100
