Lehdistötiedotteet

Lisätietoja

18.03.2008

Historiallinen päätös avaa uusia mahdollisuuksia

Kiinteistönvälitysalalle kattava keskusliitto – tavoitteena entistä turvallisempi asuntokauppa

Suomalaisen kiinteistönvälitysalan suurimmat toimijat ovat perustaneet alalle uuden kattojärjestön, Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton. Päätös on historiallinen: järjestössä ovat mukana kaikki alan suurimmat välitysryhmittymät eli Kiinteistömaailma, OP-Kiinteistökeskus, Realia-Group sekä Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto SKVL. Perustettava liitto edustaa noin 3000:a Suomessa toimivaa kiinteistönvälittäjää, joka vastaa noin  75 % alan kaikista toimijoista.

Uuden järjestön myötä alan toimijat haluavat edistää muun muassa parempaa asiakaspalvelua ja kiinteistönvälitysalan osaamista. Tavoitteena on lisätä asiakkaan asuntokaupasta saamaa hyötyä sekä kehittää alan toimintatapoja. Uudella järjestöllä toimijat haluavat vaikuttaa voimakkaammin myös alan koulutukseen, lainsäädäntöön sekä tutkimukseen.

Kiinteistönvälitys on vaativa asiakaspalveluammatti, joka vaatii tekijältään monipuolisia taitoja.

Asiakkaan saama hyöty on menestyvän palvelun perusta

”Yhteisellä työllä haluamme kohottaa alan profiilia ja tarjota entistä asiantuntevampaa palvelua asuntokaupan asiakkaan eduksi. Haluamme myös kehittää koko suomalaista kiinteistönvälitysalaa ja sen ammattilaisten toimintaedellytyksiä, tutkia alalle tärkeitä asioita ja tuoda tätä tietoutta myös uusien, alalle hakeutuvien henkilöiden käyttöön. Tavoitteena on myös kehittää alan eettistä ja juridista sääntelyä, esimerkkinä tästä hyvän kiinteistönvälitystavan kehittäminen”, kertoo uuden organisaation vetäjäksi kutsuttu Jukka Malila.

”Laajemman verkoston kautta meillä on paremmat työkalut käytössä ja tätä kautta paremmat mahdollisuudet onnistua. On kaikkien edun mukaista, että asuntokaupan ammattilaisten osaaminen ja valmiudet Suomessa kehittyvät ja varmistavat osaltaan turvallisen asuntokaupan toteuttamisen”, Malila lisää.

Uuden järjestön synnyttämistä tutkittiin myös yli 60 vuotta toimineen Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton sisälle.  Osapuolet tulivat syksyllä 2007 kuitenkin siihen tulokseen, että järkevintä on luoda katto-organisaatio puhtaalta pöydältä. Nykyisen SKVL:n toiminta keskittyy jatkossa jäsen- ja yrittäjäpalveluiden tuottamiseen omalle jäsenkunnalle. Nykyisten jäsenten palvelemisen lisäksi SKVL hakee kasvua yrityksistä, jotka eivät vielä ole liiton toiminnan piirissä.  SKVL:n laki- ja lausuntovaliokunta siirtyy uuteen keskusliittoon kevään 2008 aikana.

Keskusliiton säännöt hyväksyvä perustava kokous pidettiin 18. maaliskuuta Helsingissä. Järjestön rekisteröityminen yhdistysrekisteriin tapahtuu vielä huhtikuun 2008 aikana.

Lisätietoja:
Jukka Malila, puh. 050-5112100, e-mail: jukka.malilolumbus.fi

Kiinteistömaailma, Toimitusjohtaja Tommi Rytkönen, puh. 0400-849819
OP-Kiinteistökeskus, Asuntovälitysjohtaja Erkki Rossi, puh. 0400-425349
Realia Group, Liiketoimintajohtaja Raimo Sarajärvi, puh. 0400-662716 (=liiton hall. pj.)
Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto, Puheenjohtaja Harri Palander, puh. 044-3343006

Takaisin edelliselle sivulle