30.01.2009
ALKUVUONNA 2008 KIINTEISTÖNVÄLITYSALAN LIIKEVAIHTO KASVOI VIELÄ VOIMALLISESTI – ALAN LIIKEVAIHTO KÄÄNTYI LASKUUN KESÄKUUSTA ALKAEN
Kiinteistönvälitysalan vuotuinen liikevaihto kasvoi 2000-luvulla tasaisesti aina vuoteen 2007 saakka, jolloin alan liikevaihto kipusi yli 550.000.000 euron. Vuonna 2007 alan liikevaihto kasvoi noin 11 prosenttia vuotta aiemmasta. Esimerkiksi vielä vuonna 2006 alan yhteenlaskettu liikevaihto oli 492.000.000 euroa.
Alan liikevaihto laski alkukesästä 2008 lähtien
Vielä tammi-maaliskuussa 2008 kiinteistönvälitysalalla päästiin noin 13 prosentin liikevaihdon kasvuun edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna ja huhti-kesäkuussakin kasvu ylsi yhteensä lähes 4 prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa korkeammaksi.
Kasvun hiipuminen näkyy vuoden 2008 kolmannen kvartaalin, heinä-syyskuun suhdanneluvuissa: tuolloin kiinteistönvälityksen liikevaihto väheni 12 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta.
”Alkuvuosi 2008 oli suomalaisessa asuntokaupassa erittäin vahva. Kauppamäärissä edettiin alkuvuonna huhti-toukokuulle 2008 jopa ennätysvuosien tahdissa. Touko-kesäkuussa markkinat kuitenkin vaimenivat, mikä näkyy myös suhdannetilastoissa selvänä pudotuksena kesäkuusta 2008 alkaen. Liikevaihto laski neljänä peräkkäisenä kuukautena kesä–syyskuussa. Tällaista yhtenäistä laskuperiodia ei ole nähty koko sinä aikana, jolloin alan suhdannetietoa on 2000-luvulla tarkasteltu”, kuvaa Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Jukka Malila.
Hän ennakoi myös vuoden viimeisen kvartaalin etumerkin olevan miinusmerkkinen. ”Vuoden 2008 viimeisimmiltä kuukausilta Tilastokeskuksen varsinaista suhdanneseurantaa ei ole vielä käytettävissä, mutta muualta saatavien lukujen valossa on selvää, että asuntojen hintojen ja kauppamäärien laskun myötä alan liikevaihdon laskutrendi on jatkunut myös loppuvuonna 2008”.
Kiinteistönvälitysyritysten liikevaihdosta ylivoimaisen osan muodostavat välityspalkkiotuotot. Pienen osan muodostavat arviointi- , konsultointi- ja muut palkkiot. Kauppamäärien lasku näkyy vahvasti etenkin välityspalkkiotuottojen vähenemisenä.
Vanhojen asuntojen kauppamäärät vähenivät noin 13-14 prosenttia, asuntokaupan arvo putosi noin 15 prosenttia.
Suomalaisessa asuntokaupassa leijonanosa kauppamääristä koostuu vanhoista osakeasunnoista. 2000-luvulla niillä on tehty kauppaa keskimäärin 65.000 kappaletta vuodessa. Suomalaisen asuntokaupan historiallisena ennätysvuonna 2005 vanhoilla osakeasunnoilla tehtiin jopa yli 73.000 kauppaa. Vuosina 2006 ja 2007 niitä myytiin noin 70.000 kappaletta vuodessa. ”Tämän päivän arvio on se, että vanhoissa osakeasunnoissa jäätiin vuonna 2008 noin 60-61.000 kappaleeseen, mikä merkitsi sitä, että kauppa hiipui noin 13-14 prosenttia edellisvuodesta. Lasku ei muodostunut kokonaisuudessaan tämän suuremmaksi erinomaisesta alkuvuodesta johtuen”, Malila arvioi.
”Vielä syyskesällä 2008 ennakoimme, että kauppamäärissä päästäisiin lähelle 2000-luvun pitkän aikavälin keskitasoa eli 63-64.000 kappaleeseen. Tämä ei kuitenkaan toteutunut finanssikriisin iskiessä Suomeenkin ja uudistaessa asetelmat. Nyt vuoden kokonaiskauppamäärissä päästiin samoille tasoille kuin esimerkiksi 2000-luvun kolmena ensimmäisenä vuonna. Ei sekään kokonaisuutena huono tulos ole”.
Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton keräämien ennakkotietojen mukaan suomalaisen asuntokaupan arvo *) laski vuoden 2007 yhteensä 17,2 miljardista eurosta vuoden 2008 noin 14,7 miljardiin euroon, mikä tekee laskuksi noin 15 prosenttia. Vuonna 2006 asuntokaupan arvo oli 16,0 miljardia. Ennätysvuonna 2005 puolestaan yllettiin noin 14,9 miljardin euron tasolle.
”Asuntojen hinnat ovat nousseet tuntuvasti vuoden 2005 tasosta vuoteen 2008 tultaessa. Tämä tekee sen, että vuoden 2005 tason saavuttaminen on vuonna 2008 hyvin lähellä. Lopullinen varmuus asiasta saadaan lukujen tarkentuessa. Vuosi 2008 oli kuitenkin kaupallisesti varsin vahva kokonaisuus.”
Lisätietoja:
Jukka Malila
Toimitusjohtaja
Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto ry
p. 050-5112100
jukka.malilvkl.fi
www.kvkl.fi
www.hyvavalitystapa.fi
*) arvo: vanhat ja uudet osakeasunnot ja okt-talot sekä uusi asuntotuotanto; omatoiminen rakentaminen markkinahintaisena.
Tässä käsitellyt tiedot perustuvat tilastotietoihin ja asiantuntija-arvioihin, joihin on tietolähteinä käytetty useita eri lähteitä, joista keskeisimpinä Tilastokeskus, Logica Oy sekä Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton välitysryhmittymät. Suhdannetiedot ovat peräisin Tilastokeskuksen asiakaskohtaisesta suhdannepalvelusta.
Kiinteistönvälitysala Suomessa
Lääninhallitusten välitysliikerekisterissä oli elokuussa 2008 yhteensä 1463 kiinteistönvälitysliikettä ja 2054 kiinteistönvälitysliikkeen toimipaikkaa. Vuokrahuoneistojen välitysliikkeitä oli maassamme samaan aikaan yhteensä 57 ja toimipaikkoja 57. Kiinteistönvälitysliikkeistä yli puolet ja toimipisteistä noin 60 prosenttia sijaitsee Etelä-Suomen läänin alueella.
Alalla työskentelevien ammattilaisten määrä on vaihdellut viime vuosikymmeninä runsaasti. Tätä syklisyyttä kuvaa se, että kiinteistönvälitysyritysten henkilöstön kokonaismäärä on kasvanut vuoden 1995 reilusta 2700 henkilöstä vuoden 2007 noin 4500 henkilön tasolle.
Tilastokeskuksen suhdannetoimeksiannossa seurataan liikevaihdon kehitystä vuodesta 2000 alkaen kiinteistönvälityksen toimialalla (Tol 70310). Indeksisarja on laskettu perusvuodella 2000 ja toimialaluokituksella 2002. Laskenta tehdään yritystasolla ja laskennassa ovat mukana kaikki yritykset, jotka toimivat toimeksiannossa määritellyllä toimialalla. Laskennassa on myös huomioitu toimialalla aloittaneet ja lopettaneet yritykset.
KIINTEISTÖNVÄLITYSALAN KESKUSLIITTO (KVKL) PÄHKINÄNKUORESSA:
Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto (KVKL) on kiinteistönvälitysalan yritysten ja järjestöjen valtakunnallinen etu- ja kattojärjestö, joka toimii alan yhteiskunnallisena vaikuttajana ja edunvalvojana yhteisten päämäärien toteuttamiseksi. KVKL toimii tässä roolissaan jäsenryhmittymiensä antamalla mandaatilla alan ainoana valtakunnallisena edustajana Suomessa. Kattojärjestö syntyi, kun Kiinteistönvälitysalan keskeiset ryhmittymät Realia Group (Huoneistokeskus ja Suomen SKV), Kiinteistömaailma, OP-Keskus (OPKK) ja Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto perustivat sen 18. maaliskuuta 2008. KVKL:n jäsenistön muodostavat mainitut neljä jäsenryhmittymää, joiden yhteinen ammattilaisten määrä nousee yli 3200:n. Järjestö edustaa noin 75 prosenttia alan ammattilaisista Suomessa. KVKL:n tavoitteena on edistää ja kehittää kiinteistönvälitysalan tutkimusta ja koulutusta sekä alan eettistä ja juridista sääntelyä sekä asioita ja hankkeita, joilla varmistetaan alan ammattilaisten parempi osaaminen, alan yritysten tarjoamien asiantuntijapalveluiden laadun nostaminen, hyvän kiinteistönvälitystavan noudattaminen ja sitä kautta entistä turvallisempi asuntokauppa Suomessa.
