Lehdistötiedotteet

Lisätietoja

29.01.2009

KVKL:n puheenjohtaja Risto Kyhälä valittiin vuoden asuntovaikuttajaksi

Kiinteistömarkkinoiden kärkihahmoihin kuuluva toimitusjohtaja Risto Kyhälä on valittu vuoden 2008 asuntovaikuttajiksi. Kyhälä johtaa pohjoismaiden suurinta kiinteistönvälitys- ja –johtamispalveluja tarjoavaa yritysryhmittymää Realia Group Oy:tä, johon Suomessa kuuluvat Huoneistokeskus Oy, SKV Kiinteistönvälitys Oy, SKV Isännöinti Oy sekä Realia Management Oy.

Kyhälä on yhdistänyt kiinteistönvälityksen ja isännöinnin johtavat yritykset ja brändit toimivaksi palvelukokonaisuudeksi. Hänellä on ollut merkittävä panos kiinteistönvälitysalan asiakaslähtöisten palvelukonseptien kehittämisessä. Kyhälän vetämä yritysryhmä on ottanut myös tukevan jalansijan kansainvälisiltä kiinteistömarkkinoilta. Konserniin kuuluva Ober-Haus AS on merkittävä toimija Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan kiinteistömarkkinoilla.

Kyhälällä on ollut tärkeä rooli myös alan järjestökentän yhdistämisessä ja vahvistamisessa. Hän on viime vuonna perustetun Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton (KVKL) puheenjohtaja. Kattojärjestöön kuuluvat Realia Group, Kiinteistömaailma ja OP-Keskus (OPKK) sekä Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto. Järjestö on esimerkiksi laatinut jäsenistölleen hyvää välitystapaa koskevat ohjeet kiinteistönvälitykselle ja vuokravälitykselle.

Vuoden 2008 asuntovaikuttajan valinta julkistettiin Helsingissä 29.1.2009 pidetyssä Asuntomarkkinat 2009 –huippuseminaarissa. Valinta perustui Nordean ja Suomen Asuntotietokeskuksen Internetissä järjestämään äänestykseen. 

ASUNTOVAIKUTTAJAT 1999-2008

2008
Risto Kyhälä, toimitusjohtaja, Realia Group Oy

2007
Jan Vapaavuori, asunto- ja kaavoitusministeri

Olavi Louko, teknisen toimen johtaja, Espoon kaupunki

2006
Igglo Oy

2005
Risto Vahanen, hallituksen puheenjohtaja, Vahanen-yhtiöt

2004
Paavo Aunola, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy

2003
Reino Hanhinen, vuorineuvos, konsernijohtaja, YIT-Yhtymä Oyj

2002
Kari Hotakainen, kirjailija

2001
Matti Sarnela, toimitusjohtaja, SATO Oyj
Anna-Liisa Mikkelä, toimittaja, Aktiiviset Seniorit ry

2000
Erkki Kuoppamäki, toimitusjohtaja, Suomen Asuntomessut
Teuvo Ijäs, ylijohtaja, Valtion asuntorahasto

1990-luku
Ben Grass, rakennusneuvos, VVO

Pirjo Rusanen, asuntoministeri

LISÄTIETOJA:

Risto Kyhälä, Realia Group Oy, GSM 0400 998800, risto.kyhalealiagroup.fi

Juha Salmi, Suomen Asuntotietokeskus, gsm 0400 424314, juha.salmsuntotietokeskus.fi

 

Takaisin edelliselle sivulle