Kiinteistönvälittäjien kansainvälistymiskoulutus eli TRC-kurssi auttaa kiinteistönvälittäjiä saamaan osansa kansainvälisestä asuntokaupasta. TRC (Transnational Referral Certification; Transnational Referral Certified) tarkoittaa käytännössä kiinteistönvälittäjien kansainvälistä yhteistyötä. TRC-kurssin käynyt välittäjä on osa laajaa, kansainvälistä TRC-verkostoa, jonka sisällä kiinteistönvälittäjät suosittelevat toisilleen asiakkaita.
Esimerkiksi suomalainen TRC-välittäjä voi ohjata ulkomaan kiinteistökaupasta kiinnostuneen suomalaisen asiakkaansa kohdemaan TRC-välittäjälle asiakkaaksi. Näin välittäjä voi tarjota asiakkaalleen uuden palvelun, joka samalla hyödyttää niin kohdemaan välittäjää kuin suosittelevaa välittäjääkin. Suosittelutapauksessa välittäjät sopivat keskenään vinkkipalkkiosta, joka voi olla esimerkiksi 25 % välityspalkkiosta. Kohdemaan välittäjä saa siis helposti uuden asiakkaan ja molemmat välittäjät saavat lisätuloja.
Välittäjät, jotka ovat valmiit työskentelemään muiden maiden välittäjien kanssa, voivat saada ja välittää suosituksia ja näin ollen tienata lisää. Lisäksi välittäjät voivat tarjota asiakkaille uuden palvelun.
KVKL järjesti Suomen ensimmäisen, kansainvälisen TRC-kurssin lauantaina 27.3.2010. Kurssin veti alan kansainväliseltä kentältä tunnettu ICREA:n toimitusjohtaja Thijs Stoffer. Uutta TRC-kurssia ei ole vielä suunniteltu Suomeen, mutta kiinnostuneiden kannattaa ottaa yhteyttä KVKL:n toimistolle (toimistvkl.fi), jolloin uutta kurssia voidaan alkaa suunnitella.
Miksi osallistua TRC-koulutukseen?
Minkälaisissa tapauksissa tehdään TRC-yhteistyötä?
Kun asiakas
Yllä listattujen tapauksien lisäksi asiakkaasi voi olla kiinnostunut ulkomaan asuntokaupasta muistakin syistä. Päivitä siis ammattitaitosi ajan tasalle ja valmistaudu tarjoamaan asiakkaillesi uusia palveluita! Tyytyväinen asiakas on pitkäaikainen asiakas ja palaa tekemään kauppoja kanssasi myös tulevaisuudessa. TRC-kurssi tarjoaa sinulle ammattimaiset välineet kansainvälisen yhteistyön perustaksi.